maanantai 2. toukokuuta 2011

bara vatten hela natten.



Vapun kuvasaldo jäi melko vähäiseksi, sillä puhtaasti turvallisuussyistä kamera jäi kotiin odottelemaan selvempiä aikoja. Lauantaina kävi muutamia sukulaisia nimipäiväkahveilla, ja sisko toi ihanan valkovuokkokimpun. Täällä kaupungin pölyssä ei ole juuri valkovuokkoja näkynyt.

Ilta kului yläaste- ja lukiokaverin kanssa. Ohjelmaan kuului viiniä viihtyisän kerrostalokaksion lattialla istuen, parvekkeella paleltumista upeita Mikaelinkirkko-maisemia ihaillen, Lyniin jonottamista ja lopulta Gracelandissa hengaamista ennen kotiinpaluuta. Kotona minua viihdyttivät vielä erinäiset varsin sekavat vastaanotetut humalaiset soitot, joista tulee riittämään huumoria vielä pitkiksi ajoiksi. Muutamista pienistä vastoinkäymisistä huolimatta ilta oli lopulta onnistunut. Olen tosin hieman pettynyt, kun yo-lakki säilyi edelleen puhtaana...

Sunnuntaina kävelin Siwaan aikomuksenani ostaa ruokaa, mutta kun jono oli ulko-ovelle saakka, keräsin jonotuksen varrella suunnilleen kaikkea muuta kuin sitä, mitä tulin hakemaan. Illemmalla olikin lähdettävä uudelleen keskustaan, ja Mantun grillin makkaraperunat pelastivat nälkäisen bloggaajan.

Kyllästyinpä myös lopulta hiusten vaalennusoperaatioon ja ratkaisin asian värjäämällä kuontalon uudelleen mustaksi, kuinkas muutenkaan. Ei ne punertavanruskeat nyt niin kivat ois kuitenkaan ollu !

Ei kommentteja: