tiistai 15. tammikuuta 2013

vuosi 2012

Vuosi 2012 oli bloggaamiseni kannalta varsin surkea. Ajattelin yrittää uutta starttia - mitään kuitenkaan lupaamatta. Päätinkin nyt summata yhteenvetona viime vuoden tämän kyselyn avulla, joka on varmasti tuttu ainakin muotiblogeja seuraaville.


1. Mitä sellaista teit vuonna 2012, jota et ole koskaan ennen tehnyt?
Teinköhän mä mitään sellasta... Joo. Kävin juhannuksena aatonaattona piknikristeilyllä kavereiden kanssa. Oon tätä ennen ollut vaan niillä yön yli kestävillä reiteillä. Mitään muuta ei kyllä tule ainakaan tähän hätään mieleen.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö uusia seuraavalle vuodelle?
Mulla ei oo oikein ollut tapana tehdä mitään lupauksia. Nyt tosin aloitin heti alkuvuodesta 11 viikon juoksuohjelman, joten tämän vuoden lupauksena voi pitää sen suorittamista loppuun asti ja siihen liittyvänä tavoitteena Salon Seiskaan ja Naisten Kympille osallistumiset.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei kukaan läheinen, tuttava kyllä.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

5. Missä maissa kävit?
Koko vuosi vierähti Suomen kamaralla.
 
6. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
Tekstiiliartesaaniopinnot loppuun, mahdollisimman pian kiitos.
 
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
Mä olen ihan hirvittävän huono muistamaan päivämääriä ! Mutta juhannusaaton aamu nyt ainakin. Syyt jätettäköön mainitsematta.
Lisäksi Mötley Crüen ja Hardcore Superstarin keikka ja sen jatkot aivan alkukesästä Helsingissä. En ees muista mikä päivä se oli !
 
8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Varmaan oikeudenkäyynnistä hengissä selviäminen. Vaikka mua ei syytetty mistään ja olin vain "uhrin todistajana", jännitin ihan hulluna. Myös työharjottelun kunniallinen selvittäminen oli omalla mittapuullani suuri saavutus, sillä pää ei ollut tuolloin aivan täysin "kasassa".
 
9. Suurin epäonnistuminen?
En oo kyllä viime vuonna kauheesti mokaillu. Ainakaan muistaakseni ? Mutta sanotaan nyt vaikka se, etten vieläkään päässyt yliopistoon sisälle sinne minne halusin.
 
10. Kärsitkö vammoista?
En mistään uusista. Selkä ja lonkat vaivaavat edelleen epäsäännöllisin väliajoin.
 
11. Paras asia, jonka ostit?
Uudet lenkkihousut. Nyt riitti kollareissa lenkkeily !
 
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Erään hyvin tärkeäksi muodostuneen ystävän. Vaikka kyseinen henkilö on aiheuttanut toiminnallaan mulle myös paljon mielipahaa, niin en vaihtais sekuntiakaan.
Äidin.
 
13. Kenen käyttäytyminen/mikä aiheutti ahdistusta?
Varmasti oma käyttäytyminen kaikkein eniten.
 
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokraan, vaikkei se järin suuri olekaan.
 
15. Mistä innostuit eniten?
Musiikista, kesästä, ihmisistä.
 
16. Mikä artisti muistuttaa sinua vuodesta 2012?
Vaikea sanoa yksittäistä artistia. Biiseistä Jukka Pojan Siideripissis, Samuli Putron Arktiseen limboon ja Kuningasidean Enemmän duoo ku sooloo.
 
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko:
     I. Onnellisempi vai surullisempi?
      Onnellisempi, ainakin juuri nyt.
 
     II. Lihavampi vai laihempi?
       Ei tässä mitään hirveitä muutoksia ole syntynyt, mutta jonkun verran laihempi.
 
     III. Rikkaampi vai köyhempi?
       En ainakaan rikkaampi, mutten juuri köyhempikään.
 
18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Nähneeni vanhoja kavereita. Vaikka mun läheisimmät ystävät onkin suurimman osan ajasta ihania, ei pitäisi unohtaa niitä muitakaan.
 
19. Entä vähemmän?
No ois kai sitä voinut muutaman kerran vähemmin löytää itsensä yökerhosta.
 
20. Miten vietit joulun?
Serkun ja tämän vaimon luona läheisimpien sukulaisten kanssa.
 
21. Suurin sisustuksellinen inspiraatio tai haave vuonna 2012?
Mulla ei oo mitään kovin ihmeellisiä sisustuksellisia haaveita, kun ei oo tilaa johon sijoittaa niitä haavekuvia (23 neliön yksiö, huraa !). Mutta suurimmat sisustukselliset asiat, jonka viime vuonna tein, olivat isomman sängyn hankkiminen ja se, että uskalsin ripustaa seinälleni bänditopin henkariin roikkumaan ihan vain siksi, että se näytti kivalta. Hiukan sitä alkuun ihmeteltiin, mutta näin jälkeenpäin on tullut vain positiivista palautetta. Miksei kivannäköinen vaatekin voisi olla sisustuselementti !
 
22. Mikä oli paras lisäys garderobiin?
Lindexin mustat pillifarkut (/farkkuleggingsit). Oon ostanut niitä vuoden kuluessa ainakin kuudet. Eilen just hain taas yhdet lisää kun edelliset alkaa olemaan parhaat päivänsä nähneet. Luojan kiitos nää tuntuu jääneen pysyvästi valikoimaan ainakin toistaiseksi.
 
23. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Vampyyripäiväkirjat. Marry me, Damon Salvatore !
 
24. Suosikkilehtesi?
Luen tosi vähän mitään lehtiä. Varmaan Amnestyn jäsenlehti, se on ainoa joka tulee aktiivisesti selattua läpi.
 
25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Riikka Pulkkisen Totta. Aivan ihana, suosittelen !
 
26. Entä paras musiikillinen löytö?
En tainnut tehdä mitään kovin uusia löytöjä viime vuoden aikana. Osuvin vastaus tähän lieneekin Mötley Crüen löytäminen uudelleen.
 
27. Mitä halusit ja sait?
Kaksi ihan mahtavaa työssäoppimispaikkaa. Vaikka alunperin halusinkin Kaupunginteatterille ja melkein pääsinkin, olen jälkikäteen tyytyväinen, että jätin sen kuitenkin väliin.
 
28. Mitä halusit, muttet saanut?
Lottovoittoa nyt ainakaan.
 
29. Mikä oli suosikkielokuvasi vuonna 2012?
En osaa sanoa viime vuonna ilmestyneistä elokuvista juuri mitään, mutta niistä jotka viime vuoden aikana katsoin, oli War Horse ehdoton ykkönen.
 
30. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka paljon täytit?
Täytin 24. Tuon päivän aikana kahvittelin täällä mun luona äitin ja tädin kanssa juustokakun kera, kuulin että perheemme kissa oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja vietin illan kavereiden kanssa.
 
31. Mikä asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
Rakkaus.
 
32. Miten kuvailisit vuoden 2012 tyyliäsi?
Mustat pillit, t-paita, neule ja tennarit. Tai vaihtoehtoisesti mekko ja saappaat. Melko perussettiä, tyylini ei ole muutamaan vuoteen vaihdellut kovinkaan radikaalisti mihinkään suuntaan.
 
33. Mikä/kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Äiti, harrastukset sekä tämä jo aiemmin mainitsemani ystävä.
 
34. Kenestä julkkiksesta/hahmosta pidit eniten?
Pekka Haavisto. Suuri sydän tähän.
 
35. Ketä kaipasit?
Perhettä varmaan eniten. Vaikka välissä onkin vain 100 kilometriä, tuntuu se välillä mahdottoman pitkältä.
 
36. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Tuota tuota. J.
 
37. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En niin, etteikö kärhämää olisi saanut sovittua.
 
38. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Koska mä pysähdyin miettimään tätä verrattain pitkäksi aikaa, voin varmaan sanoa, etten muuttaisi mitään. Tottakai on ollut pettymyksiä ja "noloja tilanteita", mutta ne kuitenkin kuuluu elämään ja kasvattaa ihmisenä. Mitäs niitä sitten muuttamaan, onhan niistä jo kerran hengissä selvitty.
 
39. Arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2012?
Älä ikinä luota ennen kuin voit olla aivan varma.
 
40. Kuluneelle vuodelle sopiva lyriikka?
"Puoltakaan en sun kivustas voi tietää
sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
mut joku aamu, mä tiedän sen
sä heräät huomaamaan
sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan
"
Juha Tapio - Kelpaat kelle vaan