sunnuntai 27. toukokuuta 2012

kesäkynnet !

Kesä tuli Turkuun, ja iltapäivät on töiden jälkeen vietetty lähinnä jokirannassa hengaten sekä Ruissalossa pyöräillen. Ihan parasta ! Tänään kävin poikain kanssa ensin jokirannassa ja sitten ihanan tunnelmallisessa Latte Cafessa jääkahvilla. Kotiin palauduttuani kyllästyin lohkeilleisiin kynsilakkoihin, ja päätin piristää ilmettä lakkaamalla kesäkynnet.



Käytin lakkaamiseen H&M Dividedin Sweaty Pink'iä, Rimmelin Sky High'ia ja La Femme Beautyn mustaa, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta toimii edelleen kynsilakanpoistoaineella "virkistettynä".

Tänään illemmalla olisi mahdollisesti tarkoitus lähteä vielä polkemaan parisenkymmentä kilometriä, mutta saapa nähdä. Pyöräilykelit ovat näihin aikoihin parhaimmillaan vasta yhdeksän jälkeen, kun aurinko ei enää paahda täydeltä taivaalta, mutta pitkähihaisella tarkenee mainiosti. Aiemmin viikolla tosiaan rykäistiin vähän vajaa 30 kilometrin lenkki Ruissaloon ja voi kuinka hassua olikaan ensimmäistä kertaa käydä Ruisrock-alueella muulloin kuin festareiden aikaan. Miten niin pienelle alueelle mahtuu niin paljon kaikkea !

Ihanaa alkukesää kaikille, muistakaa suojautua palamiselta ja juoda riittävästi (vettä) !