perjantai 7. joulukuuta 2012

onks Viljoo näkyny ?


Mun luona on nyt melkein neljä kuukautta asunut yhdeksänkuinen hamsteripoika Viljo. Poika haettiin yllätyksellisen huonoista oloista ja se oli minulle tullessaan pikkuinen, takkuinen ja todella arka. Nyt ollaan saatu turkki siliämään sekä kiiltämään, massaa kertymään ja rohkeuttakin on karttunut aimo annoksellinen.

Muista ihmisistä tuo ei vieläkään oikein perusta, mutta mulle riittää mainiosti että me tullaan toimeen.


sunnuntai 27. toukokuuta 2012

kesäkynnet !

Kesä tuli Turkuun, ja iltapäivät on töiden jälkeen vietetty lähinnä jokirannassa hengaten sekä Ruissalossa pyöräillen. Ihan parasta ! Tänään kävin poikain kanssa ensin jokirannassa ja sitten ihanan tunnelmallisessa Latte Cafessa jääkahvilla. Kotiin palauduttuani kyllästyin lohkeilleisiin kynsilakkoihin, ja päätin piristää ilmettä lakkaamalla kesäkynnet.



Käytin lakkaamiseen H&M Dividedin Sweaty Pink'iä, Rimmelin Sky High'ia ja La Femme Beautyn mustaa, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta toimii edelleen kynsilakanpoistoaineella "virkistettynä".

Tänään illemmalla olisi mahdollisesti tarkoitus lähteä vielä polkemaan parisenkymmentä kilometriä, mutta saapa nähdä. Pyöräilykelit ovat näihin aikoihin parhaimmillaan vasta yhdeksän jälkeen, kun aurinko ei enää paahda täydeltä taivaalta, mutta pitkähihaisella tarkenee mainiosti. Aiemmin viikolla tosiaan rykäistiin vähän vajaa 30 kilometrin lenkki Ruissaloon ja voi kuinka hassua olikaan ensimmäistä kertaa käydä Ruisrock-alueella muulloin kuin festareiden aikaan. Miten niin pienelle alueelle mahtuu niin paljon kaikkea !

Ihanaa alkukesää kaikille, muistakaa suojautua palamiselta ja juoda riittävästi (vettä) !

lauantai 31. maaliskuuta 2012

on siis kevät.

Kevät on tuonut värien myötä mukanaan myös terveellisemmät elämäntavat. Aloitin viime tiistaina työharjoittelun ja teen nyt seitsemäntuntisia työpäiviä arkisin. Hyötyliikunnan ja lenkkien määrä on lisääntynyt ja samalla alkoholinkäyttö vähentynyt. Yöunetkin saavuttavat nykyään vähän terveellisempiä tuntimääriä kun työpaikalle on vartin kävelymatka tunnin koulumatkan sijaan.

Liikunnan lisäksi ruokailutkin ovat muuttuneet myönteisempään suuntaan. Työt rytmittävät päiviä koulua tehokkaammin joten ruokailuajat ovat säännöllistyneet ja ainekset menneet terveellisempään suuntaan. Tänään lautaselta löytyi paistettua kanaa, keitettyjä kananmunia ja salaattia.


Aivan innoissani selailin tänään myös juoksutossuja. Kyllä, lenkkareita. Nyt, kun kelit suosivat lenkkeilyn mihin vuorokaudenaikaan tahansa ilman että täytyy varustautua kymmenellä vaatekerroksella paleltumista vastaan, olisi kai aika panostaa varusteisiin. Kävelylenkkeihin sopivat tossut jo löytyvät, mutta niille täytyisi tosiaan saada jostain kaveriksi paremmin juoksemiseen soveltuvat tossut. Eikä haittaisi yhtään, jos ne olisivat jotkut kivannäköiset. Ja vaikka pinkit.

these boots are made for walking


Kevät tulee kohisten - myös eteisen puolelle. Perustylsien mustien tennareiden ja ruskeiden nilkkureiden tilalle on tänä keväänä ilmaantuneet jo kovassa käytössä hieman nuhjaantuneet vaaleanpunaiset tennarit alennusmyynneistä sekä kirkkaankeltaiset kumisaappaat Skopunktenilta. Kumppareiden kaveriksi ostin mustat pitsiballeriinat söpöillä ruseteilla odottamaan vielä hieman kuivempia katuja ja kesäisempiä kelejä. Lahjakortista jäi näiden kaksien kenkien jälkeen vielä kymmenisen euroa käyttämättä, joten lisää uutuuksia on odotettavissa. Tarvetta olisi ainakin toisille tennareille, nuo kun tuskin tulevat kestämään kesän loppuun asti nykyisestä kunnosta päätellen. 

Kumisaappaita valitessani jouduin lähettämään kaverille viestiä että hei, voinko mä nyt ihan oikeasti ostaa kirkkaankeltaiset saappaat. En tiedä oonko koskaan aikaisemmin omistanut oikeastaan mitään keltaista - en ainakaan muista. Sain vastauksena puoliksi myöntyvän "no jos lupaat käyttää niitä vaan sateella"-viestin, josta rohkaistuneena lopulta kannoin saappaat kassalle. Kotona peilin edessä mallailtuani en kyllä kadu värivalintaa yhtään. Etenkin kun toinen vaihtoehto olisi ollut perustylsä musta.

Onko kevät saanut muutkin mustavalkoharmaat ihmiset hairahtumaan väreihin, vai olenko ainoa ?


torstai 23. helmikuuta 2012

Lomailua

Käytiin tänään kaverin kanssa kaupungilla lounastamassa sekä kahvittelemassa ja päädyttiin harhailemaan muutamaan kauppaankin, kun jäi luppoaikaa. Hyödynsin Anttilan pimeät hinnat-kampanjaa ostamalla kaksi Max Factor-ripsiväriä parillakympillä - ei paha ! Melkein puoleen hintaan. Toinen, False Lash Effect, on vanha tuttu suosikki, mutta toiseksi valitsin uuden tuttavuuden, joka ainakin ensikokeilemalta vaikutti aika hyvältä. Pitää vielä testata ulko-olosuhteissa, toivottavasti ei ainakaan ihan vähästä leviä pitkin poskia.


Lisäksi Seppälästä löysin pienen tekonahkaisen pussukan, jonka toivon tästä lähin toimittavan maailman-parhaan-kukkaron virkaa. Ainakin baareilukäytössä tuo lienee parempi kuin edeltäjänsä, joka vie laukussa turhan paljon tilaa. Hieman päälle viiden euron hintakaan ei huimannut päätä tai kaatanut loppukuun opiskelijabudjettia.


Viime viikot ovat pitäneet sisällään paljon hengailua kavereiden kanssa, mutta myös uusia tuttavuuksia. Ihan virkistävää viettää välillä aikaa ihan uusien ihmisten kanssa, vähän vaihtelua puheenaiheisiinkin, hah. Kuluvan viikon olen viettänyt lomaa ensin vanhempieni luona ja nyt loppuviikon ihan vain Turussa. Huomenna tosin täytyisi käväistä töissä, mutta viikonlopun aion vain rentoutua ja antaa aikaa itselleni. Muistakaa tekin tehdä välillä niin !

maanantai 16. tammikuuta 2012

looks that kill !

kuva © PRNewsFoto/Live Nation, Paul Brown

Kesäkuu, Helsinki, Kaisaniemi... Mötley Crüe.
Nähdään siellä !

perjantai 13. tammikuuta 2012


Harrastin tänään vaihteeksi "ikkunashoppailua" H&M'n verkkokaupassa (kuvat sieltä). Joudun ehkä lähettämään tilauksen... Etenkin tuo laukku ja collegetakki jäivät aiemmasta mieleen kummittelemaan. Huomenna on käytävä joka tapauksessa keskustassa, joten taidanpa käydä vilkaisemassa löytyisikö niitä liikkeestä.

tiistai 10. tammikuuta 2012

kahdeksan.

Tauko venyi odottamattoman pitkäksi, mutta yritetäänpä nyt pehmeähköllä laskulla paluuta takaisin blogosfääriin. Muistaako mua enää edes kukaan ! Mangopuutarhan Suvi muisti mua haasteella lokakuun loppupuolella, nyt vois olla korkea aika tehdä tää alta pois. Ideana on siis kertoa itsestään kahdeksan asiaa, joten tässä näitä.

01: Katsoin vajaa viikko sitten kauhuelokuvan kolmatta kertaa elämässäni. Olen jokseenkin arka ja helposti säikytettävä, mutta kun oli "turvallista seuraa" ja hyvä fiilis, niin eipähän tuo Paranormal Activity 2 nyt niiiiin paha ollut.

02: Sairastin viime viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni silmätulehduksen. Ois voinu jäädä tääkin kokematta, opiskelijana on kauheen kallista sairastaa.

03: Olen ratsastanut kuutisentoista vuotta ja tänä aikana on ollut kaksi viikkoa, joiden aikana en vain uskaltanu nousta satulaan. Tämä johtui edellisellä ratsastuskerralla laukannostossa tapahtuneesta selän "naksahduksesta", jonka vuoksi jouduin lopulta taipumaan päivystyskäynnille, kun mitenkään päin ei enää pystynyt olemaan.

Maailman ihanin Aurore, jonka kanssa ratsastuspelko sekä aiheutui että lopulta poistui.

04: Edelliseen liittyen, odotan aina siihen asti että on pää kainalossa ennen kuin menen lääkärille.

05: Työskentelen tekstiilisuunnitteluopintojen ohella henkilökohtaisena avustajana neliraajahalvaantuneelle naiselle.

06: Minulla on ollut tähän mennessä ajossa neljä eri autoa - kaikki Volvoja. Muihin en koske !

07: Olen tällä hetkellä koulussa ja pitäisi työstää tilaustyösuunnittelua eteenpäin, mutta en vain edisty. Suunnitelmat on vielä melko auki (kannattiko valita sisko asiakkaaksi...), joten melko hankalaa suunnitella printtiä tai värimaailmaa. Josko huomenna edistyttäisiin, kun sisko tulee käymään koululla.

08: Asioita tapahtuu ja tilanteet muuttuu - tervetuloa takaisin, sinkkupäivät.

Haasteen tarkoituksena oli heittää tämä eteenpäin kahdeksalle muulle bloggaajalle, mutta jätän sen nyt väliin. Tehkää toki muutkin silti, ei siihen aina haastajaa tarvita !