tiistai 10. tammikuuta 2012

kahdeksan.

Tauko venyi odottamattoman pitkäksi, mutta yritetäänpä nyt pehmeähköllä laskulla paluuta takaisin blogosfääriin. Muistaako mua enää edes kukaan ! Mangopuutarhan Suvi muisti mua haasteella lokakuun loppupuolella, nyt vois olla korkea aika tehdä tää alta pois. Ideana on siis kertoa itsestään kahdeksan asiaa, joten tässä näitä.

01: Katsoin vajaa viikko sitten kauhuelokuvan kolmatta kertaa elämässäni. Olen jokseenkin arka ja helposti säikytettävä, mutta kun oli "turvallista seuraa" ja hyvä fiilis, niin eipähän tuo Paranormal Activity 2 nyt niiiiin paha ollut.

02: Sairastin viime viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni silmätulehduksen. Ois voinu jäädä tääkin kokematta, opiskelijana on kauheen kallista sairastaa.

03: Olen ratsastanut kuutisentoista vuotta ja tänä aikana on ollut kaksi viikkoa, joiden aikana en vain uskaltanu nousta satulaan. Tämä johtui edellisellä ratsastuskerralla laukannostossa tapahtuneesta selän "naksahduksesta", jonka vuoksi jouduin lopulta taipumaan päivystyskäynnille, kun mitenkään päin ei enää pystynyt olemaan.

Maailman ihanin Aurore, jonka kanssa ratsastuspelko sekä aiheutui että lopulta poistui.

04: Edelliseen liittyen, odotan aina siihen asti että on pää kainalossa ennen kuin menen lääkärille.

05: Työskentelen tekstiilisuunnitteluopintojen ohella henkilökohtaisena avustajana neliraajahalvaantuneelle naiselle.

06: Minulla on ollut tähän mennessä ajossa neljä eri autoa - kaikki Volvoja. Muihin en koske !

07: Olen tällä hetkellä koulussa ja pitäisi työstää tilaustyösuunnittelua eteenpäin, mutta en vain edisty. Suunnitelmat on vielä melko auki (kannattiko valita sisko asiakkaaksi...), joten melko hankalaa suunnitella printtiä tai värimaailmaa. Josko huomenna edistyttäisiin, kun sisko tulee käymään koululla.

08: Asioita tapahtuu ja tilanteet muuttuu - tervetuloa takaisin, sinkkupäivät.

Haasteen tarkoituksena oli heittää tämä eteenpäin kahdeksalle muulle bloggaajalle, mutta jätän sen nyt väliin. Tehkää toki muutkin silti, ei siihen aina haastajaa tarvita !

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen kaivannut! En ole viitsinyt laittaa mitään hätistelykommentteja, vaikka on mielessä käynyt kysyä, missä menet, kun on ollut hiljaista. Olen nyt iloinen, kun sultakin tuli taas postaus. ^^

Miia K. kirjoitti...

Kiva kuulla ! :)
Eiköhän tää postaustahti tästä taas aktivoidu.

Emppu Ansku kirjoitti...

meikä tekee perässä "8 asiaa" :). näitä vastaavia on kyllä pari kertyny, mutta niiden avulla on helppo lyhyesti päivittää asioita, joista ei haluiskaan kertoa enempää. mukavaa talven jatkoa!

Miia K. kirjoitti...

Totta ! Kaikista asioista ei aina vaan halua/viitsi kirjoittaa kokonaista postausta tai edes tekstin kappaletta, nää on käteviä tapoja tuoda ne esille. Ja toisaalta on tosi hauska lukea näitä just siks, että näissä yleensä paljastetaan paljon enemmän siitä ihmisestä, kun luvan kanssa saa jättää asian vähän auki ja selittämättä.

Ihanaa lopputalvea sinne myös <3