Koti. Salon kupeessa sijaitseva pikkukylä, jonne on aina mukava palata. Ei vähiten siksi, että siellä odottavat Ilmari-kisu ja rakkaiksi muodostuneet hevoset tutulla tallilla, jonka ratsastuskentän ja maneesin uria olen kuluttanut jo lähes kolmentoista vuoden ajan.
Aloitin tallilla kun oikean alakulman suomenpienhevosruuna syntyi, ja kyseisestä pojasta tulikin hieman myöhemmin yksi elämäni miehistä. Ratsastin kahden vuoden ajan lähes yksinomaan sitä, kunnes se myytiin syksyllä 2009. Onnekseni uusi omistaja on tuttu samoilta ratsastustunneilta, ja olenkin päässyt myynnin jälkeenkin ruunan kanssa puuhastelemaan.
Kotiin on aina hyvä mennä, vaikka joskus tuntuikin, ettei siellä ole mitään ja halu muualle oli kova.
2009 muutin Tampereelle tietämättä kaupungista yhtään mitään. Ennen hevoshierojakoulun haastattelua olin käynyt kyseissä kaupungissa tasan yhden kerran, yläasteen luokkaretkellä. Kaupunki otti minut lämpimästi vastaan ja kotiuduinkin nopeasti. Visiittini jäi kuitenkin lyhyeksi selkävaivojen ja koulun keskeytymisen myötä.
Rokkiklubit ja kuppilat ehtivät toki tulla tutuiksi, saisikohan Artturin teleportattua Turkuun muutamaksi päiväksi viikossa ?
Olen Tampereella edelleen täysin turisti, jos pitää lähteä jonnekin kauemmas Kaleva-keskusta -akselilta. Voisin kuitenkin kuvitella palaavani sinne joskus takaisin vähän pysyvämminkin, mutta katsotaan nyt. Eihän sitä koskaan tiedä, jne.
Samaisen vuoden 2009 aikana tieni vei Kokkolaan. Silloinen poikaystäväni asui vuokralla vanhan omakotitalon yläkerrassa ja kannettuamme muuttokuormani sinne totesin pian, ettei kaupungilla ole minulle mitään tarjottavaa.
Puolen vuoden aikana mielipide onneksi lieveni kuitenkin hieman positiivisempaan suuntaan tutustuttuani kaupunkiin paremmin. Muutama paikallinen yhtye vei sydämen samoin kuin Neristan, vanha kaupunki, jonka kapeita teitä kuljin monena aamuna viiden aikoihin muiden vasta heräillessä.
Huonosta alusta huolimatta Kokkola jätti paljon hyviä muistoja, kuten keskustorilla hyvässä seurassa suoritettu viininhuuruinen vappupiknik, jonka kruunasi oksenteleva "en mä sammu tähän, mä vaan lepään vähän" -prinsessa. Ja ei, se prinsessa en ollut minä.
Pitääkö tähän enää edes sanoa mitään ? Turku. Rakkaus.
En oikein tiedä miksi, mutta olen halunnut muuttaa Turkuun jo pitkään. Jo monen vuoden ajan olemme kulkeneet täällä keikoilla, koska Salossa ei koskaan ollut mitään hyviä bändejä ja samat, tutut naamat ahdistivat illasta toiseen.
Monet ystävät muuttivat tänne heti peruskoulun ja lukion/ammattikoulun jälkeen, mutta itselleni tämä mahdollistui vasta nyt palattuani Salon koulutustarjonnan pariin Tampereen ja Kokkolan jälkeen. Olen tottunut pitkiin koulumatkoihin julkisilla kulkuvälineillä jo käytyäni yläasteen ja lukion 30 kilometrin päässä kotoa, joten vajaan puolen tunnin junamatkat aamuisin ja iltapäivisin Saloon eivät tuota ongelmia. Miksi siis muuttaa Saloon, josta en pidä, kun Turku on aivan vieressä ? Toivon meille monia vuosia yhdessä tästä eteenpäin.
HUOM ! Kuvat saa klikattua suuremmiksi.
HUOM ! Kuvat saa klikattua suuremmiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti