keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

shopaholic !

Kesäloman eka päivä ei ois voinut alkaa mukavemmin. Näin kahta kaveria ja toisen maailman suloisinta vauvaa kirjaston edessä puoliltapäivin, ja päätettiin lähteä ratikkaan jätskille. Tunti hujahti nopeasti torilla istuessa ja jutellessa - nää tytöt on ihan parhautta. Saatoin vauvakaverin rautatieasemalle ja fiilistelin ihan intona, kun sain pukea vauvalle paidan päälle ja työntää vaunuja. Pienet riemut jne...

Treffailun jälkeen jäin vielä keskustaan hengaamaan ja hain Äksästä lipun Klubille perjantaiksi, Tku Soundcheck ja Raappana ♥ ! Kävelykadun Lindex mainosti loppuunmyyntiä ja -40% alennusta kaikista tuotteista, joten pakkohan sinne oli poiketa kurkkaamaan. Eikä turhaan.


Tummansininen perusneule mustilla saumayksityiskohdilla ja kyynärpääpaikoilla noin 6e. Tämä jäänee odottamaan syksyä, tai ainakin viileämpiä sadepäiviä. Mietin tämän ostoa jonkin aikaa sovituskopissa peilin edessä kääntyille, mutta halpa hinta sai kiikuttamaan tämän kuitenkin kassalle. Voihan sen aina myydä kirppiksellä, jos itsellä ei sittenkään ole käyttöä.


Musta pitkähihainen trikoopaita napituksella vähän alle 5e. Tää on vähän sellanen "vaarinpaita -mallinen", napit ei oo alas asti. Mulla on samantyylinen paita, jonka aikoinaan ostin muistaakseni H&M'ltä, mutta kyseinen rätti on violetti, joten on aivan oikeutettua ostaa musta versio ! 




Lempparein on tää ! Ohut, harvaanneulottu neule paljeteilla noin 7e. Ootan jo viileneviä kesäiltoja, jolloin tän voi kaivaa laukusta lämmikkeeksi. Paita on sopivasti oversize, joten menee hyvin toisen paidan päälle näyttämättä tyhmältä. Hieman liian pitkät hihat on myös hurjan kätevät, ei pääse sormetkaan jäätymään.


Lasten puolelta nappasin vielä kivan rannekorun, jolle jäi hintaa vähän vajaa 90 senttiä. Vissiin joku harakkakausi menossa, kun paljettiunelman lisäksi piti saada vielä kimaltelevaa kultaa ranteeseen, hah.

Laskeskelin tuossa, että normaalihintaisina ostoksien yhteishinnaksi olisi tullut noin 65 euroa, nyt kaikki neljä yhteensä maksoivat kuitin mukaan 18,80e. Ei paha !

1 kommentti:

Lilalah kirjoitti...

Ah, mä haluan ton lastenrannekkeen!!!