maanantai 13. kesäkuuta 2011

Köyhän naisen nahkahousut


Kyllä. Mä ostin nahkabyysat ! No ei ne ihan oikeat nahkahousut ole, mutta köyhän naisen versio, tmv. Kirjoitin jo aiemmin kävelykadun Lindexin loppuunmyynneistä ja päätin poiketa siellä tänään vielä uudemman kerran, kun ikkunoita koristivat "kaikki tuotteet 3e" -ilmoitukset. Huvikseni nappasin rekiltä nuo kuvan housut, kiikutin sovituskoppiin ja poistuin kassan kautta kotiin kolme euroa köyhempänä typerä virne naamalla. En tiedä tohdinko koskaan esiintyä noissa julkisesti, mutta katsotaan, haha. Jos ei muuten, niin Mötley Crüen seuraavaa Suomen vierailua odotellen...

Housut ovat ylhäältä täydellisen istuvat, mutta ajattelin kotona vanhempien luona käydessä ottaa polvien kohdalta ihan hieman sisään ja lyhentää lahkeita sen äärettömän merkittävän puoli senttiä, etteivät ne ole aina kantapäiden alla.

Huomenna olisi kampaaja-aika varattuna alaa opiskelevalle kaverille. Vähän jännittää, en ole vieläkään keksinyt miten haluaisin että tämä pehko saksittaisiin tällä kertaa. Joko olen tylsä ja pyydän vain samanlaisen kuin viime kerrallakin, tai sitte ryhdyn hurjaksi ja luotan täysin kaverin (mahdolliseen) visioon. Saapa nähdä.

Ei kommentteja: