maanantai 6. kesäkuuta 2011

motivaatio, missä olet ?


Eletään pääsykoeaikaa, enkä varmasti ole ainoa, joka tuskailee kadoksissa olevan motivaation kanssa. Omat kokeeni häämöttävät vasta jossain tulevaisuudessa, en siis hakenut vielä tänä vuonna edes katsastamaan millaista koetta olisi odotettavissa, vaan luen ainakin vuoden vielä ennen kuin edes yritän.

Aihe on kyllä luonnollisesti kiinnostava ja paljon kaikkea lisämatskua tulee muun datailun lomassa googletettua talteen, mutta silti kirjaan tarttuminen tuntuu todella haastavalta. Pitänee joku aamu pakata mukaan viltti, hyvät eväät, lukulasit sekä kirja ja suunnata puistoon jonkin puun varjoon lukemaan.



Viikonloppu sujui vähän kaksijakoisissa fiiliksissä. Perjantaina suuntasin jokiranna kautta Klubille Turku Soundcheckiin katsomaan etenkin maailman ihaninta Raappanaa, mutta siinä sivussa ko. keikkaa odotellessa ehdin ihastua myös esimerkiksi Junoon, Olli PA & Funksonseihin sekä ihan vähän salaa Soloseenkin. Tunnelmaa hieman latisti se, että illan aikana multa varastettiin puhelin laukusta, mutta no. Elämä jatkuu ja puhelimia saa uusia. Miltei lähdin kotiin huomattuani asian, sillä harmittihan se vietävästi, mutta onneksi jäin kuitenkin odottelemaan alkamaisillaan olevaa Raappanan keikkaa - huikeeta ! Olen kuunnellut ko. artistia jo muutaman vuoden ajan, mutta näin vasta nyt ensimmäisen keikan, joka ei todellakaan jäänyt viimeiseksi. Ruisrokkia odotellessa !

Ainiin, arvatkaapa kuinka kävi edellisessä postauksessa esitellyn sinisen neuleen kanssa, jonka meinasin jättää kauppaan... Neule on ollut päälläni joka ilta.

Ei kommentteja: