keskiviikko 23. helmikuuta 2011

pitsiä, kukkia, rakkautta - kevät !

Eilinen oli jee. Mutta tästä aiheesta lisää mahdollisesti myöhemmin, nyt en sano muuta kuin... <3.
VR yllätti olemalla vaihteeksi tunnin myöhässä, ja jäi aikaa kiertää kauppakeskusta. Tein muutamia kivoja löytöjä, jotka ajattelin esitellä teille muutamille lukijoillekin.



Musta rannekoru H&M'ltä pikkuisen vajaan kahden euron hintaan ja varsin hurmaava pöllösormus lähti mukaan Lindexiltä muistaakseni noin viidellä eurolla. Ei paha !

Huikein löytö taisi kuitenkin piilotella Anttilan siivousvälinehyllyillä. Lähestyvä muutto on saanut mut kiertelemään tekstiili- ja siivousvälineosastoja varsin ahkerasti tarjousten perässä. Nyt eteen osui kolmen mikrokuituliinan setti kahdella eurolla. Huikeeta hei, eikö ! Hah. Alkuperäinen hinta oli melkein seitsemän euroa, joten ihan hyvät kaupat.


Illalla ennen kotiutumista poikkesin hakemassa lähikaupasta suklaapatukan palkkioksi jännästä päivästä, ja sain samalla H&M'ltä tulleen tilauksen. Illalla kokeillessani vaatteita saatoin olla hieman ruusunpunaisissa tunnelmissa, joten päätin jättää paremmat kokeilut tähän päivään - hyvä niin.
Kelpuutin lopulta vain kukalliset tennarit, mutta sinivalkoraitainen pitsikauluspaita jäi hieman kaivelemaan. En taida viitsiä tilata sitä kokoa pienempänä, joten luotan siihen, että niitä löytyy vielä Turun H&M'ltä, jahka sinne seuraavan kerran pääsen. Pitsikaulus ja niskan vetoketju ovat kuitenkin niin kivoja yksityiskohtia, että mielelläni tuon kaappiini kelpuuttaisin.




Taidan olla melko kevät-fiiliksissä, kun kukat ja pitsit näyttävät taas mahdottoman hyviltä, ja tänä aamuna oli pakko vaihtaa toinen paita, kun kokomusta asukokonaisuus ei vain tuntunut hyvältä.
Oletteko te huomanneet itsessänne selkeitä kevään merkkejä ?

Ei kommentteja: