Olin jokin aika sitten muutaman päivän ajan vahtimassa/pitämässä seuraa siskontytöille siskon ollessa töissä. Meinasi vanhalta kunto loppua kesken, kun heräilyn ja aamupalan jälkeen lähdettiin useammaksi tunniksi ulos leikkimään ja hengaamaan. Perheen kissakin viihtyi talon lähellä olevassa leikkipuistossa meidän seurassa (eikä tehnyt tarpeitaan hiekkalaatikkoon, hoxhox).
Hiekkalaatikon reunalla tuli istuttua kolmen päivän aikana tunti jos toinenkin, hiekkalinnojen ja -kakkujen tehtailu tuntuu edelleen olevan pop, aivan kuin omassa lapsuudessanikin. Mieleen muistuteltiin myös vanhat tutut kengänheitot, maanvaltaukset, ruudun hyppelyt ja trampoliinilla pomppimiset.
Sain viimeisenä päivänä huomata, että olin oikeastaan ihan turhaan vahtimassa tyyppejä. Ehdin oleilla aamuisin yksin hereillä aina tunnin-pari, ja keskiviikko-aamuna torkahdin sohvalle luettuani muutaman luvun isän hyllystä lainattua sotaromaania. Yhdeksän maissa havahtuessani tytöt olivat jo keittiönpöydän ääressä aamupalalla... Ovat siis tosiaan melko hiljaisia ja rauhallisia tapauksia, normaalisti kuitenkin havahdun melko herkästi torkuilta hereille.
Hieman harmittaa, kun nyt asun näin kaukana kotikulmilta. Eihän tässä toki ole kuin noin 100 kilometrin välimatka, mutta ei maalla silti tule käytyä kovin usein. Onneksi on paljon yhteydenpitokeinoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti